Pisteet jäivät Vantaalle

Otteluraportti PK-35 Vantaa – Pallokissat 11.8.2018 klo 16.00 Myyrmäen Stadion

Pallokissat kohtasi tänään vieraissa PK-35 Vantaan. Peli päättyi Kissojen tappioon 4-1 (2-1).

Päävalmentaja Aki Moilanen:
– Saatiin otteluun hyvä alku ja päästiin 0-1 johtoon. PK-35 Vantaa iski nopeasti takaisin ja pääsi tasoittamaan. Tasoituksen jälkeen PK otti ottelun haltuun pelaten muutaman kerran meidän puolustuksen rikki päästen viimeistelemään kaikkiaan neljä osumaa. Meillä oli omat paikkamme, mutta mitään huippuvaarallisia tilanteita emme saaneet luotua. Parhaat paikat tulivat erikoistilanteista, mutta ne eivät johtaneet maaleihin.

Emilia Ukkonen pelasi kärjessä hyvän pelin tehden 0-1 maalin. Tiia Hirvonen pelasi täydet minuutit keskikentällä. Molemmilta tuoreilta vahvistuksista hyvä peli, vaikka ennättivätkin harjoitella joukkueen mukana vain todella vähän aikaa.

Joukkueemme juniori Viivi Kortelainen teki tänään Naisten Liigan debyyttinsä tullen vaihdosta kentälle ottelun toisella puoliajalla.

Seuraavaan peliin Pallokissoihin tulee varmuudella mukaan Jasmin Leppioja ja Filippa Kilponen. Anni-Maija Kauppilan, Aino Krögerin ja Janni Mönkkösen tilanne selviää viikolla. Joukkueen katse pitää suunnata nopeasti jo ensi viikonlopun otteluun Pallokissat – FC Honka.

Maalintekijät:
0-1 Emilia Ukkonen
1-1 Roosa Bröijer
2-1 Mette Barck
3-1 Heidi Kollanen
4-1 Roosa Bröijer

Varoitetut pelaajat: Vilma Väisänen (PK-35), Ashley Riefner (PK-35) ja Netta Koso (PK-35)

Pallokissojen kokoonpano tänään:
Nea Laitila
Ellen Rönkkö
Tiia Hirvonen
Kaisa Kotka -> Viivi Kortelainen (75’)
Paula Auvinen
Emilia Ukkonen
Maarit Toppinen
Alisa Jaakonaho
Ella Vanhanen -> Eeva Kettunen (76’)
Saana Hartikainen
Aino Varkoi -> Emmi Mäkinen

Vaihtopenkillä lisäksi Elina Kettunen, Kaisla Karppinen ja Natasa Ruuskanen.

Yleisöä Myyrmäen Stadion houkutteli kaikkiaan 405 henkilöä.

Ensi viikon lauantaina 18.8. Kissojen vieraaksi saapuu FC Honka Espoosta. Kyseessä on Naisten Liigan runkosarjan viimeiseen kierroksen ottelu ja se alkaa totutusta poiketen klo 17 Savon Sanomat Areenalla. Tervetuloa mukaan!

Pallokissojen maalintekijä Emilia Ukkonen.