Ella Vanhanen jatkaa Pallokissoissa

Ella Vanhanen (-93) jatkaa Pallokissoissa. Ella Vanhanen palasi Pallokissoihin kaudelle 2017 Åland Unitedista. Ella Vanhanen viihtyi Ahvenanmaalla kolme vuotta, vuodet 2013-2016. Kuopion Mimmifutiksen kasvatin ja myöhemmin Pallokissojen riveissä pelitaitojaan oppineen pelaajan juuri päättynyt kausi ei mennyt aivan kuten ajateltiin. Nopea laitalinkki on kärsinyt pitkään jalkavaivoista, jotka estivät täysipainoisen pelaamisen ja harjoittelun. ” Pystyin pelaamaan ja treenaamaan kunnolla oikeastaan vain viime keväänä. Kesä ja syksy oli vaikeaa. Mutta kuntoutus on edennyt nyt hyvin, ja uskon että olen täydessä iskussa, kun uusi kausi starttaa” toteaa Ella Vanhanen. Ella Vanhanen teki päättyneellä kaudella yhden maalin vastustajan verkkoon.