Pisteet jäivät Turkuun

Pallokissat matkasi tänä aamuna Turkuun TPS:n vieraaksi. Aurinkoisessa säässä pelattu ottelu oli ensimmäisen puoliajan tasainen ja Kissat johtivat ottelua puoliajalla. Toiselle puoliajalle TPS heräsi ja onnistui maalipaikoissaan.

Ensimmäinen puoliaika alkoi melko tasaisessa pallonhallinnassa. TPS:llä oli enemmän maalintekopaikkoja, mutta viimeistely ontui. Toisaalta Pallokissojen maalilla maalivahti Nea Laitila piti joukkuetta pystyssä upeilla torjunnoillaan. Nea Laitila pelasi täydet 90 minuuttia kissojen maalilla.
Myös Pallokissat saivat muutaman tilanteen luotua, mm. kulmapotkun jälkitilanteesta Mönkkönen pääsi sijoittamaan vitosen rajoilta, mutta ei pallo uponnut maaliin. Ottelun ensimmäinen maali syntyi 33.minuutilla, kun Jasmin Miettisen antama vapaapotku jää pyörimään boxiin. Signy Aarna laukaisee pallon Aino Krögerin jalan kautta maaliin.

Toiselle puoliajalle lähdettiin kissoille maukkaissa asetelmissa ja ottelu oli melko tasainen TPS ensimmäiseen maaliin asti. Maali syntyi 61.minuutilla Julia Tunturin toimesta. Tämän maalin jälkeen alkoi kissojen ote herpaantua. Pelaajat väsyivät, välimatkat kasvoivat ja TPS pystyi hyödyntämään maalintekopaikkansa. Kissojen maalipaikat jäivät vähäisiksi, lukuun ottamatta muutamaa erikoistilannetta TPS:n päädyssä.
TPS kaksi ensimmäistä maalia syntyi, kun pallo jäi pyörimään boxiin, eivätkä Kissat pystyneet purkamaan palloa pois. Vyörytyksen jälkeen Pallokissat saivat viimein jäädytettyä peliä niin, että lisämaaleja ei enää ottelussa nähty.

Nea Laitila otti upeita torjuntoja ja sen lisäksi myös Jannica Lintunen pelasi hyvän, ja vasta toisen Liiga-ottelunsa.

Neea Bergin mietteitä hänen kauden ensimmäisestä ottelustaan: ”Ekalla puoliajalla saatiin pidettyä pakka hyvin kasassa. Toisella puoliajalla kuitenkin välimatkat oli tosi isot, niin juostiin vähän väleissä, eikä päästy palloille. Nellu (Nea Laitila) piti meitä ottelussa mukana. Tuloksesta huolimatta nautin pelaamisesta.”
0-1 Aino Kröger 33’
1-1 Julia Tunturi 61’
2-1 Ria Öling 65’
3-1 Jutta Rantala 69`

Pallokissat avaus: Laitila – Winter, Mönkkönen, J.Miettinen, Auvinen – Berg – Ee.Kettunen, Laakkonen (< 71’), Kröger, Aarna ( 71’), Onttonen, Hänninen (> 78’)

TPS avaus: Majasaari – Uronen, Schrey, Östlund, Santamäki – Tunturi, Hannula, Ketoja (< 60’), Savolainen (< 63’) – Öling, Ruohomaa ( 63’), Spets (> 60’), Laasio, Haanpää (> 86’)

Pallokissat pelaa kauden 2017 viimeisen kotiottelunsa viikon päästä lauantaina. Ottelu on osa Naisten Liigan Juhlapäiväkiertuetta. Ottelu streemataan Huuhkaja-TV:n kautta.
Pallokissat – HJK 30.9 klo 18 Savon Sanomat Areena.