Upea kotivoitto 3-2

Pisteet jäivät Kuopioon täysin oikeutetusti. Pallokissat teki itselleen ottelusta vaikean, mutta nousi erittäin hyvällä asenteella ja uskolla itseensä voittoon.
Ottelu alkoi tasaisesti ja molemmat joukkueet saivat kulmapotku tilanteet aivan ottelun alkuun, mutta näistä tilanteista ei maaleja syntynyt. Åland Unitedin avausmaali syntyy onnekkaasti tilanteessa jossa Åland Unitedin keskitys tulee aivan maalin eteen. Pallokissojen maalivahti Elsa Sulku on tilanteessa hyvin mukana, mutta ei saa otetta pallosta ja vastustajien Sofia Lindström on oikeassa paikassa ja pääsee tekemään ottelun avausmaalin 9 minuutilla.
Pallokissojen tasoitusmaali syntyy ottelun 17 minuutille kissojen kulmapotkusta, jota menee antamaan Anni-Maija Kauppila. Kauppilan täydellinen keskitys maalialueelle tavoittaa Iida Laakkosen, joka puskee kauden ensimmäisen maalinsa erittäin tärkeään paikkaan.
Pallokissat jatkoi tasoitusmaalin jälkeen hyviä otteita kentällä ja pääsi toistuvasti maalintekopaikoille, mutta viimeistelyssä joukkue ei onnistunut. Åland United ei saanut montaa maalinteko paikkaa, mutta kotijoukkueen avustuksella he pystyivät hyödyntämään nämä molemmat tilanteet. Toiseen maaliin syntynyt tilanne alkoi maalivahti Marjukka Mikkosen pitkällä avauksella, johon Åland Unitedin keskikenttä sai ensimmäisen kosketuksen päällään. Puskupallo oli kierteinen eikä Pallokissojen puolustaja Jasmin Miettinen saanut osumaa palloon, tästä Ålandin kärki Sofia Lindström pääse tekmään toisen maalinsa otteluun.
Pallokissat joutui vaihtamaan ottelun 34 minuutilla kentältä pois loukkaantuneen Signy Aarnan, tilalle Anni Hänninen.
Ennen ensimmäisen puoliajan loppua Pallokissoilla oli vielä mahdollisuus kaventaa tilanne 2-2, kun Aino Köger keskitti aivan maalin edustalle, mutta Eeva Kettunen ei saanut hyvää kosketusta palloon ja pallo ohi maaliin.
Toisella jaksolla nähtiin erittäin kypsää pelaamista kotijoukkueelta, joukkue uskoi itseensä ja tekemiseensä. Joukkue loi tilanteita ja puolusti ahkerasti ja teki julmetusti töitä. 61 minuutilla pallo oli Ålandin maalissa, mutta maalia ei hyväksytty, paitsio tilanne. Mutta lopulta työ palkittiin. Ensin Eeva Kettunen tasoitti tilanteen 2-2 ottelun 63 minuutilla upealla vedolla aivan maalin alakulmaan ohi Marjukka Mikkosen vartioiman maalin. Johto- ja samalla voittomaali syntyi ottelun 78 minuutilla, kun Anni-Maija Kauppila vetää kohti maalivahtia, joka torjuu pallon eteensä ja Eeva Kettunen on oikeassa paikassa jatkamassa pallon maaliin. Anni-Maija Kauppila pääsi kahdesti vetämään kuudentoista ulkopuolelta, mutta molemmat hienot vedot hiukan yli yläriman.
Pallokissat suoritti vielä yhden pelaajavaihdon ottelun lopussa. Kentälle pääsi joukkueen kuopus Kaisla Karppinen ottamaan ensimmäiset Naisten Liiga minuuttinsa. Voiton myötä Pallokissat nousi Naisten Liigassa Ilveksen ohitse viidenneksi, pisteitä joukkueella on nyt 22. Joukkue on vain pisteen päässä neljäntenä olevaa HJK:ta.
Koko joukkue punnersi tänään voiton eteen, varsinkin Piia Jukarainen teki vahvasti töitä kentän molemmissa päissä. Ansaittu voitto. Åland United on ollut Pallokissoille hankala vastustaja. Joukkueet ovat pelanneet tasan useasti, mutta kissat ovat voittaneet edellisen kerran ahvenanmaalaiset kaudella 2015.
Kiitos otteluisäntä joupet.com. Palkintoraadissa ottelussa Jouni Heikkinen ja Petri Korhonen, jotka palkitsivat vierasjoukkueen parhaana pelaajana Jenny Danielssonin, kotijoukkueen parhaana Eeva Kettusen sekä tsempparipelaajana Iida Laakkosen.
Pallokissojen pelit jatkuvat jo tulevana sunnuntaina joukkueen matkustaessa Ouluun ONS:in vieraaksi.
Seuraava kotiottelu pelataan 15.7 klo 16 Savon Sanomat Areenalla, vastaan asettuu tuolloin HJK